Quantcast
Channel: eilen tein
Viewing all articles
Browse latest Browse all 283

KIVI SYDÄMELLÄ

$
0
0

Mutta nyt on kyseessä positiivinen kivi. 
Olin taannoin ystävän polttareissa, joissa yhtenä ohjelmanumerona pidin morsiamelle ja muille halukkaille pienen askartelutuokion, jossa askarreltiin kiviriipus. Me samalta kylältä kotoisin olevat tytöt haluttiin antaa muualle muuttaneelle, ja nyt toiseen sukuun naivalle (mikä sinänsä on tietenkin ihan toivottavaa..) morsiamelle palan kotikuntaa matkalle mukaan. Ja ettei kodin ja juurien merkitys jäisi epäselväksi, on se hyvä vääntää ihan rautalangasta. Ja laittaa vaikka morsiankin vääntämään. Askartelussa käytetyt kivet ovat siis tosiaan ihan konreettisesti sitä kotikuntaa, sillä kivet hain varta vasten Nurmonjoen rannalta ja kirkonmäeltä.

Riipukset oli kaiken kaikkiaan varsin helpot ja nopeat tehdä, kunhan ensin vähän ottaa tuntumaa rautalangan vääntelyyn. Eikä materiaalitkaan paljon kustanna. Tällaiset kivikorut ovat jääneet mulle joskus mieleen Pinterestistä. En ollut silloin valitettavasti laittanut ylös lähdettä, mutta ystävämme googlehan näitä näppärästi etsii. Hyvä tutoriaali löytyykin esimerkiksi täältä ja jos haluaa vähän enemmän kikkailla, niin kannattaa vilaista myös vaikka tämä. Kuvissa näkyvissä koruissa on käytetty 0,8mm paksuista hopeoitua rautalankaa. Myös hieman ohuempi (0,6mm) ja hieman paksumpi toimivat, mutta mä pidin eniten tästä paksuudesta. Se säilyttää hyvin muotonsa, mutta on kuitenkin suhteellisen helposti muokattavissa. Kivien osalta vinkkinä, että mitä rouheampi ja kulmikkaampi kivi, sen helpompi se on kääräistä rautalankaan. 


Yllä näkyvä kivikoru on siis itse morsiamen käsialaa. Ylempi, koukerolla koristeltu kivi on taas polttarivieraan tekemä. Aikas sievät tuli, sanoisin! Ja juu, voihan tällaiset polttareissa askarrelut, kaulalla riippuvat kivet nähdä myös jonkinlaisena ehkä vähemmän positiivisena viittauksena avioliittoonkin, mutta varsin kaunis riippakivi tämä mun mielestä on! 
 
-hanne

Viewing all articles
Browse latest Browse all 283

Trending Articles