Joskus kymmenisen vuotta sitten mun kaverin kaveri väsäsi ja tulosti itse taroja, joissa oli peppipitkätossumainen surullinen hahmo, ja vieressä teksti "kyllä se siitä". Näitä tarroja sitten liimailtiin sinne tänne tsemppaamaan ihmisiä. Mä muistan, että liimasin ite yhden tarran silloisen kouluni lähelle bussipysäkille. Muutaman päivän päästä tarran reunaan oli joku kirjoittanut vihreällä tussilla "niinpä...". Tarra oli siis mitä ilmeisemmin koskettanut jotain pysäkillä värjöttelevää niin syvästi, että talvipakkasilla tämä oli kaivanut laukustaan kynän, lisätäkseen tarraan sen herättäneen tuntemuksen. Ja kuulin myös, että joku oli liimannut tarran jonkun kaupan ilmoitustauluun, ja tuon kaupan henkilökunta huolehti tarkasti ettei tarra peittyisi ilmoitustaululla muiden ilmoitusten alle.
Tämä tarra tuli mieleen, kun tuossa jokunen yö sitten pyörin sängyssä ja mietin alkavaa kevättä, opintoja ja niiden tuomaa työmäärää, opintojen yhdistämistä kotihoitoon, keskeneräisenä roikkuvaa kandityötä, rahaa, kelahakemuksia ja no, kaikkea sitä mitä ei pitäisi miettiä silloin kun pitäisi nukkua. Päätin siinä sitten, että meikä tarvii kyllä nyt kevääksi kouluun uuden penaalin, tsemppitekstillä.
Ja vaikka aamulla ei murheet taaskaan olleet ollenkaan niin isoja miltä ne yöllä tuntui, koulun alkukin tuntuu oikeastaan vaan innostavalta, niin sen penaalin kirjoin silti. Sillä kyllä kaikki järjestyy.
-hanne