Mulla on semmonen mumma, että se ei meinaa muistaa syödä, jos joku ei ole kirjottanut sille kalenteriin että syö. Mutta villasukan kantapää sujuu yhä tosta vaan, ja ristipistotöissä jälki on uskomattoman tasaista, vaikka ne syntyvät ilman ompelukehikkoa. Ja joka liinan reunat on käsin pallistettu (=käännetty).
Pistää miettimään, että mihinkähän sitä sitten itse pystyy 83-vuotiaana. Toivottavasti muuhunkin kuin avaamaan läppärin kannen uusimpien blogipostauksien tsekkaamiseksi, heh! Oispas kiva itekkin voida silloin vielä sukittaa ja liinoittaa koko suku. Mä oon tämänkin talven kulkenut melkeimpä kokonaan mumman tekemissä villasukissa. Uusimmat sain jalkaani tänään.
Osa mumman joululahjasukkakasaa jouluna 2011. En muista monetko parit tässä oli, mutta niin monet kuitenkin, että kun mumman lasten, lasten puolisojen ja lasten lasten sukat oli paketoitu, alettiin sukkia jakamaan niille satunnaisille vierailijoille, jotka sattuivat meillä siinä joulun alla pyörähtämään. Tämän vuoden kasa oli aiempaa pienempi, mutta kyllä siinäkin reilusti toista kymmentä sukkaparia oli.
Myös ristipistoliina taitaa löytyä jo meidän jokaisen kaapista, osalta useampikin. Mieluiten mumma käyttää liukuvärjättyjä lankoja, mutta sekin on kuulkaas tarkkaa puuhaa. Äiti kertoi just, että tuosta alla olevasta väristä mumma oli saksinut pois kaikki vaaleimmat osiot. Eivät ilmeisesti sopineet värisuunnitelmaan :)
Yllä siis mumman käsin kääntämät reunat. Eipä riittäisi mun kärsivällisyys.
Mä taidan tästä mennä jatkaan noiden käsitöiden tekemisen treemaamista vielä muutaman kymmenen vuotta! Palaillaan taas, ystäväiset!
-hanne