Muistatteko vielä Lapsuus käsillä -haasteen, jonka heitin jokin aika sitten ilmoille? Huippua, että niin monet teistä tarttui haasteeseen kommenttilaatikossa ja blogeissa! Esim. Kastehelmi-, Susannan työhuone-, Ei mikään ole turhaa- ja Puikkoillen, koukkuillen -blogeissa on muisteltu vanhoja hienouksia.
Hupsistarallaa -blogin Terhi oli tarttunut haasteeseen oikein kaksin käsin, ja teki postauksen ensin ala-asteaikaisista töistä ja sitten yläasteaikaisista töistä. Mää tietty haluan kans! Tuossa ekassa postauksessa kun oli vain ala-astejuttuja. Ensin en kyllä muistanut kuin kaksi työtä yläasteelta, mutta kun pääsin pääsiäisenä vanhempien luo penkomaan paikkoja, niin jo vain alkoi löytyä tuttuja juttuja, joten tässä tulee satsi yläasteaikaisia kässäilyjä.
Ullan pikku liina
Tämän muistin ehkä ensimmäiseksi, katkerin mielin. Ullan "pikku" liinan valitsin yläasteella virkkaustyöksi NIMEN perusteella. En ollut kauhean innostunut liinan virkkauksesta, joten otin työn alle liinan, joka lupasi olla pieni. Mutta jännä juttu, ei se ollut. Niin että terkkujaa vaan Ullalle sinne jonnekin; mun mielestä pieni tarkoittaa halkaisijaltaan ehkä noin 20cm leveää liinaa, ei tuollaista 50 senttistä, kiitosta vain. Virkkasin tätä mielestäni ikuisuuden (murrosikäisen teinin mittapuulla mitattuna) eikä siitä edes tullut hyvä! Reunat kupruilee niin ettei liinaa taida pelastaa edes tiukka pingotus. Kovia takaiskuja nuoren kässääjän elämässä.
Olohousut
Mulla on tuntuma että housut olisi ollut jonkinlainen pikainen välityö yläasteella, tai ehkäpä tein nämä ihan vaan muuten vaan kotona? Ainakin nämä on nopeasti tehdyn oloiset...Kuvassa housut istuu tietenkin kohtalaisesti, mutta kun näitä hetken pitää, asettuu tuo haarojen väli tuosta etumuksesta vähän silleen kuin mulla olisi hieman...no, jotain miehekkäämpää mukana housuissa. Viehättävän näköistä kerrassaan, voinette kuvitella! Nämä ovat kuitenkin äärimmäisen mukavat, ja jalassa edelleen aina kun lomailen vanhempieni luona. Ja kiitos löyhähkön mallin, näihin mä mahdun edelleen!
Olkalaukku
Tämä laukku oli mun pitkän suunnittelun tulos ja kuten kankaasta näkyy, sitä on pidetty PALJON. Muistan, että olin tähän kauhean tyytyväinen. Ei siinä mitään ihmeellistä ole, tuollainen peruslaukku, aika perustytölle, mutta se oli juuri sellainen kuin halusin. Tämän tein yläaste aikana (ehkä loppuvaiheissa?) kotona itsekseni. Tai no, todennäköisesti äidin avustuksella. Päällykangas on ohuehkoa villakangasta, sisällä on vuori ja kankaiden välissä on vielä kolmas kangas joka on jonkinlaista tykkyä materiaalia, niin että laukku pysyy hyvin muodossaan.
Säärystimet
Yläasteaikoina tuli myös neulottua aika paljon. Mutta hyvät ystävät, värien käyttö ei ole koskaan ollut mun vahvimpia puolia. Yläasteella olin näemmä jumittunut neulehommissa erityisesti tuollaiseen tylsähköön vihreään. Vai johtuikohan se vain ysikytluvusta? Äiti löysi mulle ylläolevien säärystimien lisäksi esim. kaulahuivin, jossa vuorotteli kahta erisävyistä vihreää ja tiedän että mulla on vanhempien luona toinenkin (puolivamis) kaulahuivi, samalla vihreällä tehtynä. Ja jossain kaappien perällä makaa isälle tehdyt sinivihreät(?) sormikkaat. Ja aina raitoja.
Kynsikkäät/lapaset
Ja juuri kun sain kerrottua jumittaneeni vihreyteen ja raitoihin, niin näiden kanssa on otettu kyllä kaikki aseet käyttöön. Huomatkaa nirkkoreuna, kirjoneule, joustinnele, raidoitus ja kynsikäs/lapanen -yhdistelmä. Peukalokiilakin löytyy, tottakai, eikä yhtään vihreää! Mulla ei oo mitään käryä minkä numeron näistä sain mutta yritystä on ollut ainakin kahdenkympin edestä!
Gaala -mekko
Tämä mekko syntyi luullakseni yhdeksännellä, sillä tein mekon ysiluokkalaisten gaalaan, joka oli meidän koulussa ikään kuin yläasteversio vanhojen tanssiaisista. Harmikseni en löytänyt kuvia missä mulla olisi tuo mekko yllä, joten päädyinkin sovittamaan mekkoa. Saatatte arvata, että tuosta sovitusyrityksestä olisi saanut tänne varsin hupaisan kuvasarjan, mä oon aivan ilmeisesti nimittäin kerännyt kilon tai kaksi tässä viimeisen neljäntoista vuoden aikana (!!?) Mutta luontainen itsesuojeluvaisto piti mut kuitenkin kaukana kamerasta tämän yrityksen aikana, joten ei, ette nyt näe kuvia, joissa minä yritän pujottatua ainakin kolme numeroa liian pieneen mekkoon mitä mielenkiintoisimmin menetelmin.
Mä muistelen, että en olisi ollut ihan kauhean tyytyväinen lopputulokseen, mutta tämän mekon tekeminen on jäänyt kyllä mieleen mieluisana projektina. Erityisesti siksi, että meillä oli tosi vapaat käden mekon kanssa. Mulla oli selkeä visio mallista ja sen värimaailmasta, ja sain tehdä mekon juurikin tämän vision mukaan. Mä ajattelisin että se on aikas tärkeää, varsinkin juurikin yläasteella.
Olisinkohan mun käsityöinnostus jatkunut, jos olisi pitänyt tehdä aina just niinkuin opettaja sanoi, ja just niistä kankaista, mitä opettaja antoi? Äiti muisteli yhtä mun ala-asteen työtä (joka jäi kuvaamatta siihen ekaan postaukseen..), että olin kerran tullut yhden kankaanpainantatyön kanssa itkien kotiin siksi, kun opettaja oli käskenyt mun painaa työhön lisää kuvioita ja tämä oli mun mielestä pilannut koko työn. Montakohan tällaista kokemusta tarvitaan, että käsityöinnostus hiipuu pois? Niin että kolme HEI huutoa kaikille niille kässäopettajille, jotka tukevat luovuuteen ja vapauteen!
*****
Hei ja pakko vielä mainostaa, mä olin tänään Villavyyhdin järjestämällä värttinäkehruu -kurssilla, JEEE!!! Ja keskiviikkona heti perään meen rukkikehräämään. Ja nyt jo kuulkaas mulla kököttää tässä sylissä muotopuoli ja ah niin rakas eka oma lankavyyhti! Laittelen tarkempaa raporttia tästä jahka ehdin :)
-hanne