Lauantaina vietin mitä mukavimman päivän värttinäkehruukurssilla Helsingissä Villavyyhdissä. Olin jotenkin unohtanut, kuinka antoisaa on uuden oppiminen. Tai kuten tässä tapauksessa, uuden oppimisen yrittäminen. Mutta kuitenkin. Ja yllätyin, kuinka onnellinen sitä voi olla ihan vaan siitä, että saa päivän lopuksi pidellä käsissään itse kehräämäänsä lankavyyhtiä. Olkoonkin muotopuolilankaa, joka näyttää sitä että se olisi kehrätty käyttäen apuna raastinta ja vähän vasaraa.
Sunnuntaina langan pesemisen ja kuivaamisen jälkeen kuljin vyyhti kädessäni ympäri kämppää, silittelin sitä välillä, ihailin, vähän nauroin sille ja silittelin taas. Hannen pieni vammavyyhti. Mietin joskos neuloisin siitä jotain. Pitäisi vaan päättää, että jos neuloisin, niin käyttäysinkö nro 3 puikkoja, vai nro 10 puikkoja, koska suurin piirtein tällä välillä langanpaksuus vaihtelee.
Mulle koko värttinäkehruu oli täysin mystinen toimitus ennen kurssin alkua. En varmaan olisi tunnistanut edes tuota hassua hyrrää värttinäksi. Mutta se se on kuulkaas on. Värttinä. Kurssilla käytiin myös läpi, että millainen on se värttinä, johon Prinsessa Ruusunen satuttaa sormensa, ja kuinka virheellistä tietoa Disneyn kuvittajat värttinästä tarjoaa, aika perusteellinen kurssi siis! Ylläolevassa kuvassa on mun ihan ensimmäiseksi kehrätty säie. Siitä se sitten lähti.
Tältä näyttää kehrääminen värttinällä, muutaman vuoden harjoittelun jälkeen. Värttinään pyöräytetään vauhtia, jolloin se jää pyörimään hyrrän tavoin ilmassa, kiertäen samalla villakuituun kierrettä. Kuullostaa helpolta? Tässä kehrääjänä tietenkin Villavyyhdin Jenni, meidän muiden touhu ei ollut ihan yhtä sutjakkaa, mutta eipä se tietenkään voisikaan olla. Kurssikaveri, Kerroksia -blogin Pitko sanoi osuvasti, että Jennin homma näytti siltä, että villatopsin sisällä on piilossa lankakerä, mistä Jenni vetelee rennosti valmista lankaa. Siltä se tosiaan näytti, kun oma värttinä taas siinä rinnalla karkaili pyörimään väärään suuntaan ja kopsahteli kesken kaiken lattialle.
Yllä meikä kertaamassa lankaa yksisäikeisestä kaksi säikeiseksi. Se oli vähän helpompaa, ainakin jos ei hukannut heti alussa langan päitä kerän sisään, kuten allekirjoittanut. Kuvasta kiitos Tarja Kuismalle!
Kuva: Tarja Kuisma
Ja onnellisesti valmista, kerrattu lanka värttinästä vyyhdinpuille ja valmis vyyhti kainaloon. Mä itse lähdin kurssille lähinnä siksi, että ajattelin että kun tietää vähän miten lanka syntyy, ymmärtää myös muutenkin paremmin miten se missäkin neuleessa käyttäytyy. Syvälliseen ymmärrykseen on vielä matkaa aika monen lankatopsin verran, mutta jo nyt kyllä osaa arvostaa jokaista vyyhtiä taas asteen enemmän (koska vielä aiemminhan en pitänyt langasta juuri lainkaan....eiku...).
Siinä se on. Mun pikkuruinen vyyhti. Huomenna jatkan Villavyyhdissä Jennin opastuksella rukkikehruuta, saas nähdä mitä siitä tulee. Mutta jo nyt pidän tästä, kehräämisestä siis. Loputtoman rentouttavaa hommaa, ja vaikka tämä vaatii HIRVEÄSTI harjoittelua, niin näköjään tämmöiseen pörrölankaankin voi olla pieni kässääjä kovin kovin tyytyväinen. Jos teillä on mahkuja osallistua joskus vastaavalle kurssille, niin suosittelen kyllä lämmöllä kokeilemaan.
Kiitokset kurssikavereille seurasta ja kannustuksesta, Tarjalle kuvailujeesistä & kuvista, ja tietty Jennille opastuksesta!
-hanne